11. maaliskuuta 2016

Kolme palmikkoa villapaidassa


Moi taas! Noin kolme vuotta sitten aloitin projektin - villapaidan, joka oli vuoden hitaan neulonnan kohteena, toisen vuoden hihattomana kaapin pohjalla ja kolmannen vuoden vaatekaapin hyllyllä sen jälkeen kun vihdoinkin sain ne hihat tehtyä. Huhh...


etukappaleen palmikot
Villapaitaan meni noin 7 lankakerää Isoveli- lankaa, ja käytin 6 mm puikkoja. Aloitin selkäosalla ja se valmistui yllättävän nopeasti - kahdessa viikossa. Selkäosa on kokonaan sileää neuletta, so no problem there. Etukappale oli haastellisempi: avonainen kaulus ja kolme leveää palmikkoa. Etukappaleen tekeminen oli kuitenkin ehkä hauskin ja palmikkojen tekeminen oli todella kivaa. Ompelin vuoden jälkeen etu- sekä takakappaleen yhteen ja jätin sen odottamaan toiseksi vuodeksi kaappiin.





hihan palmikot
Vuoden päästä ajattelin taas jatkaa. Tällä kertaa etsin hihojen tekemiseksi jonkinlaisen ohjeen ja sen mukaan aloin tekemään hihoja, jossa on kaksi palmikkoa. Ensimmäisestä hihasta tuli liian pieni, joten aloitin kokonaan uudestaan ja taas kerran ilman ohjeita. Toisella kerralla hihasta tuli hyvän kokoinen ja näköinen, joten tein myös toisen samanlaisen.







Seuraavan aikuisten villapaidan taidan tehdä 20 vuoden päästä. Tämä oli yllättävän työlästä ja turhauttavaa, mutta kun vihdoinkin piilotin viimeisen lankapätkän, olin iloinen: "huh, vihdoinkin valmiina"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti