Lauantaina kävin hakemassa tarhasta Fillen ja Lotta Dockanin. Laitoin Fillelle satulan ja suitset, laitoin kypärän päähän ja lähdin ulos. Hyppäsin hepan selkään ja alettiin kävelemään kenttää päin. Lotta päätti taluttaa Dockania, sillä oli käynyt Dockanin kanssa edellisenä päivänä treeneissä. Kentällä aloin kävelemään ymprää ja vähän taivuttamaan. Kun Fille tajusi ettei olla menossa mihinkään kentältä, se päätti pysähtyä ja seisoa. Ääniavut eikä pohkeet auttanut mitenkään, niin Lotta päätti kävelee Dockanin kanssa kauemmas, jotta Fille seuraisi sitä. Se toimi oikein hyvin ja kiittelemisen jälkeen päätin mennä taas ympyrälle, mutta Fille tajusi heti mitä ajoin tehdä, niin se pysähtyi taas. Lopulta saatiin se taas kävelemään ja (ihme kyllä) se pysähtyi. Taas. Jatkettiin sellaista käynti-tök-käynti-tök hommaa, kunnes Fille luovutti ja käveli jotenkin eteenpäin. Sitten päätin nostaa ravin, mutta turhaan. Oli ihan samanlainen fiilis kuin Skåldössä - poni ei vain halua mennä eteenpäin. Kun olin tarpeeksi maiskutellut, antanut pohkeita ja kääntänyt Fillen kotia päin, ravi nousi. Kiittämisen jälkeen heti kun aloin kääntämään sitä kentällä ympyrää - pysähdys. Öhh... Ei tässä mitään muuta ku suunta taas kaveria päin ja koitetaan nostaa taas ravi. Ei mitään. Ei edes käyntiä. "Ajattele positiivisesti. Tämä oli iso askel Filleltä, että se edes nosti ravin kentällä. Nyt tarpeeksi maiskutusta kiltillä äänellä ja pohkeita niin se ehkä kävelee Dockanin luokseen" sanoin itselleni, ja jatkoin maiskutusta, pohkeiden antoa sekä puhumista ponille, kunnes ihme syntyi. Fille päätti ensin kävellä ja sitten nostaa ravin myös toiseen suuntaan. Huiii että olin iloinen! 40 minuuttia kentällä raskasta työskentelyä palkitsi vihdoinkin. Olin niin iloinen että annoin ponille pusun kaulalle, taputin sitä ja halasin. Ja taas suunta kotiin ja pohkeita. Ravi nousi nyt niin helposti, että tuntui kun Fille kävisi kentällä joka päivä. Sitten pysähdys, vaihdetaan suuntaa ja takas kaverin luokseen ravia. Tök. Suunnan vaihto ja ravia. Ja taas pysähdys, käännytään ja hymy huulilla takaisin. Päätin olla rasittamatta Filleä enempää. Tämä oli huikea saavutus 5-vuotiaalta ravurilta, jolla on alettu ratsastamaan säännöllisesti syksystä lähtien. Lähettiin kävelemään toista kautta tallille. Olin niin onnellinen!
Sunnuntaina lähdin Ninan kanssa tallille. Käytiin hakemassa Mökö sekä Fille ja pyysin että mentäis taas kentälle. Harjauksen jälkeen laitettiin hevosille kamppeet päälle sekä kypärät päähän ja alettiin kävelemään taas kerran kentälle. Kun oltiin kävelty puolet matkasta kysyin Ninalta, jos voin lainaa sen raippaa peloissaan, että Fille taas pysähtyy kentällä. Kun sain raipan, Fille alkoi kävelemään paljon reippaammin. Päästettyään pikkutielle, joka vie kentälle, Fille nosti itse ravin ollessaan johtohevonen. Tiedän ettei niin olisi saanut niin tehdä, mutta annoin sen ravata, sillä se ei ole suostunut koskaan nostamaan ravia, jos kaverit on sen takana. Annoin Fillen ravata niin kovaa kun se itse halusi ja Mökö-parka ei pysynyt ravamalla perässä, joten se laukkasi. Sanon tässä vaiheessa, ettei menty siis hurjaa vauhtia, vaan Fillen ravi on vaan isoaskelista ja nopeampaa kuin Mökö-ponin :). Fillellä tuli pieni tök, jossa se hitaasti, mutta pieni kosketus raipalla sai sen ravaamaan taas hienosti. Ravattiin kentälle asti, käveltiin kentälle eikä heppa meinannut seisoa eikä kävellä kun oli niin intoa täynnä ravista. Otin ohjat käteen, otin raipasta vähän paremman otteen ja nostin taas ravin Fillellä. Se nosti sen niin hienosti. Olin niin onnellinen, että meinasi tulla kyynel silmään. Otin sen kuitenkin käyntiin, pariksi kierrokseksi. Kaikki meni niin hyvin, kunnes se veti hirveät pukit. Olen kuullut että Fille saattaa pukittaa, jos on raippa mukana, mutta toivoin, että se huono tottumus on lähtenyt siltä. Sain sen rauhoitettua, pysähdyttiin hetkeksi ja käveltiin vähän. Yritin nostaa ravin, mutta se alkoi taas pukittamaan. En ole koskaan ratsastanut hevosella, joka pukittaa näin hirveästi ja minua alkoi pelottamaan. "Mitä jos se vetää uudestaan ihan hirveät pukit? Mitä jos mä sitten tipun? Mitä jos mun käsi taas murtuu?" oli ainoat asiat mitä pystyin ajattelemaan, kun olin Fillen selässä. Yritin kuitenkin pysyä rauhallisena, ja jatkoin kävelyä. En enää halunnu nostaa ravia, halusin vain että Fille pysyisi rauhallisena, mutta ei - pukit taas. Nyt riitti - annoin raipan takaisin Ninalle ja ihme tapahtui - Fille ei liiku mihinkään, mutta ei pukitakkaan. Ehkä kenttä ei sovi kaikille hevosille. Ensi kerralla poni saa ansaitun kivan maastoreissun, sillä vaikka se pukitteli ja temppuili kentällä, se oli askel eteenpäin ratsuksi. Kun oltiin kävelty tallille, taputin Filleä ja hyppäsin selästä. "Miten meni? Olinko hyvä? Ja tota anteeksi pukittelusta" sanoi Fillen suloiset silmät, kun se katsoi minua. "Öhhh... Saat anteeksi, komeus" vastasin.
Ravurista ratsu
