II Ravurista ratsu

26. joulukuuta 4-vuotias ravuri Fille pääsi ratsastajansa Liisun kanssa ensimmäistä kertaa maneesiin. Matka kohti uutta kokemusta alkoi aamulla kello kymmenen jälkeen, kun Liisu oli laittanut eväät Fillen omistajan sekä Ninan kanssa. Liisu ja Nina kävivät hakemassa tarhasta Mökön (eläkeläisponimummo) sekä Fillen, ja veivät hepat talliin harjausta varten. Traikkuun lastattiin varusteet ja sitten hevoset. Matka alkoi kohti Skåldön maneesia.

Kun auto pysähtyi maneesin edessä, Filleä sekä Mököä vähän jännitti. Ratsastajat laittoivat hevosille suitset riimun tilalle. Fille seurasi tarkasti, miten Nina otti Mökön ulos traikusta ja kun tuli sen vuoro lähteä, Fille pakitti pienillä askelilla varovasti pois trailerista. "Huhh, meni hyvin" mietti Fille, kun Liisu alkoi taluttamaan sitä maneesia kohti. Hevosten omistaja pyysi ratsastajia taluttamaan hevosia maneesissa ensin ympäri ja näyttämään "pelottavia juttuja" Fillelle. Mököllä, vanhalla ratsastuskoulu-ponilla, ei ollut mitään ongelmia ja se olisi halunnut jo päästä tekemään jotain kivaa, Filleä pelotti kaikki - seinät, varjot, aurinko, puomit, pieni tonttu, maneesin ovet ja paljon muuta. Liisu kävi esittelemässä Fillelle myös peilin, ja se oli ihan kiva juttu Fillen mielestä, sillä sieltä katsoi komea hevonen vastaan. Kun paikat tulivat Fillelle tutuiksu, ratsastajat kävivät laittamassa kypärät päähän sekä satulat ja suojat hevosille ja sitten hyppäsivät hevosten selkään.

Liisu ja Fille kävivät katselemassa vielä vähän pelottavia asioita ja sitten he alkoi tekemään erilaisia harjoituksia käynnissä. He kääntyivät loivaasti ja sitten jyrkästi molempiin suuntiin, teivät pieniä voltteja ja kävelivät puomien välistä kunnes Fille alkoi tajuamaan mikä kääntyminen oikein on. Siihen asti se vain arvasi milloin ratsastaja halusi kääntyä. Kääntymiset alkoivat sujumaan jo oikein hyvin, ja Liisu alkoi hidastamaan ja sitten taas kiihdyttämään käyntivauhtia. Hevosella sujui sekin moittettomasti pienen harjoittelun jälkeen. Kukkasilla ei tanssittu kauan, sillä kun ratsastaja halusi nostaa ravin, Fille kieltäytyi. "Ei" oli vastaus joka kertaan. Maiskutuskaan ei auttanut silloin. Liisu huomasi miten Fillen käyntivauhti nopeutui, kun käännyttiin Mököä päin, ja ratsastaja yritti silloin taas nostaa ravin. Tällä kertaa onnistuneesti, sillä hevonen ravasi korvat höröillä, mutta heti kun ohitettiin kaveri, ravista tuli taas käynti. Ratsastaja yritti epätoivoisesti saada ravin jatkumaan myös seuraavilla kerroille, mutta turhaan. Hevonen halusi jäädä kaverin luokse tässä uudessa ympäristössä.

Ratsastajat vaihtoivat hevosia toivossa, että parempi ratsastaja saisi Fillen ravaamaan kaverista kauemmas, mutta häneltäkään se ei onnistunut. "Ei on ei" oli hevosen mielipide asiasta. Nina huomasi kuitenkin jotain muuta positiivista Fillessä - se reagoi pohjeavuille hyvin. Ehkä pitäisi alkaa käymään säännöllisesti maneesissa, ja ehkä silloin Fille ei olisi niin kaveri-riippuvainen. Ehkä sitten tästä suloisesta ravurista tulee joskus hieno monitoimihevonen. :)

Mitä mieltä olette tällaisesta third-person kertojasta? :)